Ankkuri
TI
7.9.2010
P�iv�n s��
PK-Lehti
 

1.3.2010 11:00

Mies ajeli huumeissa aiheuttaen lukuisia vaaratilanteita

Aineissa ollut kuski ajeli lauantaina illalla Kouvolasta Anjalankoskelle aiheuttaen lukuisia vaaratilanteita muulle liikenteelle.
Imatralainen alle kolmikymppinen mies lähti ajamaan henkilöautolla Eskolanmäestä kohti Kymenlaaksontietä ja valtatie viittätoista. Mies ajoi välillä alinopeutta ja välillä ylinopeutta. Toisimaan auto ajoi kokonaan vastaantulevien ajokaistalla ja toisinaan omalla kaistalla. Vastaantulevaa liikennettä oli koko ajan.
Päästyään valtatielle miehen ajo jatkui samantyylisenä. Useat vastaantulevat autot joutuivat hiljentämään tai väistämään välttääkseen yhteentörmäyksen. Ennen Keltakangasta mies aiheutti kaksi "läheltä piti"-tilannetta vastaantulevan rekan kanssa: molemmilla kerroilla mies ehti juuri ja juuri omalle kaistalleen. 
Poliisipartio pysäytti auton Keltakankaan ABC:lle. Alkometritulos näytti nollaa, mutta miehen epäillään olleen huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena. Lisäksi hänellä ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta, auto oli katsastamaton sekä liikennekäytöstä poistettu. Kaiken tämän päätteeksi kuljettaja tarjosi poliisille kaverinsa henkilötietoja.
Lue uusin numero Ilmoita tekstarilla Lisää uutiskuva Ilmoita tehokkaammin
Mediakorttiin on tiivistetty kaikki ilmoitusasiakkaan tarvitsema tieto seikkaperäisesti. Mediakortista löytyvät myös jakelulevikkiä ja yhteyshenkilöitä koskevat tiedot. Mediakortin lukemiseen tai tulostamiseen tarvitset ilmaisen pdf-ohjelman.
Voit lähettää kaupunkilehteemme mielipiteen tai rivi-ilmoituksen tekstiviestinä. 160 merkin mielipideviesti maksaa 0,95 euroa. Rivi-ilmoituksen hinta on 10 euroa. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymissä.
Kolari, kyläjuhla, hauska sattumus? Onko sinulla mielessäsi hyvä juttuvinkki? Ota yhteyttä meihin, niin katsotaan yhdessä, olisiko ideasta ainesta pienemmäksi tai vähän isommaksikin jutuksi. Parhaat juttuvinkit palkitaan!
Askarruttaako sinua joku lehteemme liittyvä asia? Haluatko antaa toimitukselle tai ilmoitusmyynnille palautetta? Etkö tiedä mihin osastolle pyyntösi osoittaisit? Käytä silloin tätä kätevää palautelomaketta.
Käyntiosoite: Kymenlaaksonkatu 4, 48100 KOTKA Postiosoite: PL 238, 48101 KOTKA Avoinna: ma-pe klo 9-16.30 Lauantaisin suljettu.
Puhelin: (05) 210 4400 (vaihde) Telefax: (05) 218 2199 (myynti), (05) 210 4435 (toimitus) Sähköpostit: etunimi.sukunimi(at)ankkuri.kymp.net Verkkojulkaisun päätoimittaja: Petri Piipari.