Ankkuri
TI
7.9.2010
P�iv�n s��
PK-Lehti
 

3.3.2010 11:00

Kaikkien kotkalaisten olohuone

Viisivuotias Muistojen talo vie entisaikojen koulumaailmaa

Vuosikymmenten takainen koulumaailma avautuu näyttelyn muodossa Kotkan Merikadulla sijaitsevassa Muistojen talossa. Esillä on vanhaa esineistöä aapisista alkaen. Näytteillä on myös niitä vanhoja kuvatauluja, joilla vaikkapa Raamatun kertomuksia tai kasvien anatomiaa terästettiin pulpeteissa istuville.
Muistojen talo tulee toimineeksi näinä päivinä viisi vuotta. Juhlan kunniaksi ovet ovat avoinna pullakahvien merkeissä tänään keskiviikkona. Illalla on vuorossa kannatusyhdistyksen jäsenille tarkoitettu illanvietto, jossa opetusneuvos Esko Almgren kertoo aiheesta “Koulussa, silloin ennen”. Luvassa on myös tämän päivän koululauluja.
Kouluteemaa jatketaan edelleen kevään mittaan. Tarjolla on esimerkiksi aitoa makaronivelliä, sitä monien kaipaamaa tai inhoamaa kouluruokaa.

Atk-taitoja senioreille

Muistojen talon toiminta on viidessä vuodessa päässyt  hyvään vauhtiin. Kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Pirjo Kurki kertoo, että suunnitteilla on muiden muassa  tietotekniikan opetusta seniori-ikäisille.
–Olemme hakeneet opetusministeriöltä tukea. Tarkoituksena on saada tänne pari atk-ammattilaista, joiden antamaa tietoa siirretään taas eteenpäin, Kurki kertoo.
Toinen kevään hankkeista tähtää omaishoitajien jaksamisen edistämiseen. Kyseessä on EU-tason projekti.
Muistojen talolla on jo kokemusta eurooppalaisesta yhteistyöstä. Muutamia vuosia sitten ihmisten elämänkaarta esittelevät muistorasiat kävivät näytteillä Keski-Euroopassa.

Myös miehille

Yhdistyksen rahastonhoitaja Kyllikki Talikka hoputtelee kotona tekemisen puutetta potevia tulemaan reippaasti mukaan toimintaan.
–Itselleni tämä on ollut todella antoisaa aikaa. Olen oppinut paljon taitoja ja solminut uusia ystävyyssuhteita. Tämä on mielestäni kaikkien kotkalaisten olohuone.
–Ja kynnys on matala. Ei tarvitse ajatella, että tänne tullakseen täytyy heti esittää teatterimonologi. Kaipaamme esimerkiksi käsitöiden taitajia, Pirjo Kurki lisää.
Toimintaan halutaan mukaan myös lisää miehiä.
–Suunnitteilla on miesten piiri, yhdistyksen hallistuksen jäsen Seppo Pajukari mainitsee.

Juha Koski


Seppo Pajukari, Pirjo Kurki, Pirkko Kampman ja Kyllikki Talikka toivottavat kotkalaiset verestämään vanhoja koulumuistoja.
Lue uusin numero Ilmoita tekstarilla Lisää uutiskuva Ilmoita tehokkaammin
Mediakorttiin on tiivistetty kaikki ilmoitusasiakkaan tarvitsema tieto seikkaperäisesti. Mediakortista löytyvät myös jakelulevikkiä ja yhteyshenkilöitä koskevat tiedot. Mediakortin lukemiseen tai tulostamiseen tarvitset ilmaisen pdf-ohjelman.
Voit lähettää kaupunkilehteemme mielipiteen tai rivi-ilmoituksen tekstiviestinä. 160 merkin mielipideviesti maksaa 0,95 euroa. Rivi-ilmoituksen hinta on 10 euroa. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymissä.
Kolari, kyläjuhla, hauska sattumus? Onko sinulla mielessäsi hyvä juttuvinkki? Ota yhteyttä meihin, niin katsotaan yhdessä, olisiko ideasta ainesta pienemmäksi tai vähän isommaksikin jutuksi. Parhaat juttuvinkit palkitaan!
Askarruttaako sinua joku lehteemme liittyvä asia? Haluatko antaa toimitukselle tai ilmoitusmyynnille palautetta? Etkö tiedä mihin osastolle pyyntösi osoittaisit? Käytä silloin tätä kätevää palautelomaketta.
Käyntiosoite: Kymenlaaksonkatu 4, 48100 KOTKA Postiosoite: PL 238, 48101 KOTKA Avoinna: ma-pe klo 9-16.30 Lauantaisin suljettu.
Puhelin: (05) 210 4400 (vaihde) Telefax: (05) 218 2199 (myynti), (05) 210 4435 (toimitus) Sähköpostit: etunimi.sukunimi(at)ankkuri.kymp.net Verkkojulkaisun päätoimittaja: Petri Piipari.