Ankkuri
TI
7.9.2010
P�iv�n s��
PK-Lehti
 

10.3.2010 09:00

Antti Koivisto tyytymätön hätäkeskuspäätökseen

Kouvolan kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Antti Koivisto (sd) arvostelee voimakkaasti porvarihallituksen alueellistamispuuhastelua. Koiviston mukaan toiminnallisilla argumenteilla ei ole mitään merkitystä toimintojen sijaintipaikkakuntien valinnassa. Päätökset politisoidaan välittämättä siitä, mikä olisi kokonaisuuden kannalta paras ratkaisu.
– Itä-Suomen hätäkeskusalueen osalta Kouvolaa ei asiaperusteiden valossa olisi voinut sivuuttaa hätäkeskuspaikkakunnan valinnassa. Sisäministeri Anne Holmlundin tekemä päätös kuitenkin siirtää hätäkeskustoiminnot Kuopioon. Päätöksen mukana Kaakkois-Suomesta häviää kuntalaisten yleiseen turvallisuuteen keskeisesti vaikuttava päivystäjien paikallistuntemus.
Paikallistuntemusta ei voi ulkoistaa edes kehittyvälle teknologialle, Koivisto huomauttaa.
– Lisäksi Holmlundin päätöksen myötä suuri osa Kaakkois-Suomen hätäkeskuksen työpaikoista menetetään Savoon.
Koiviston mielestä uudistuksen valmistelun heikosta tasosta kertoo myös Holmlundin päätös Kouvolaan mahdollisesti sijoitettavasta valtakunnallisesta neuvonta- ja tukipalveluyksiköstä. Uudesta yksiköstä kukaan ei tiedä yhtään mitään. Se on Koiviston mielestä valmistelun tässä vaiheessa käsittämätöntä. Koivisto vaatiikin Holmlundilta pikaista selontekoa siitä, mitä ministerin uusi esitys pitää sisällään.
– Kaakkois-Suomen hätäkeskuksen yllä on tällä hetkellä iso kysymysmerkki. Hätäkeskuksen työntekijöiden hyvinvoinnin sekä asiakkaiden yleisen turvallisuuden perspektiivistä tilanne on kestämätön.
Lue uusin numero Ilmoita tekstarilla Lisää uutiskuva Ilmoita tehokkaammin
Mediakorttiin on tiivistetty kaikki ilmoitusasiakkaan tarvitsema tieto seikkaperäisesti. Mediakortista löytyvät myös jakelulevikkiä ja yhteyshenkilöitä koskevat tiedot. Mediakortin lukemiseen tai tulostamiseen tarvitset ilmaisen pdf-ohjelman.
Voit lähettää kaupunkilehteemme mielipiteen tai rivi-ilmoituksen tekstiviestinä. 160 merkin mielipideviesti maksaa 0,95 euroa. Rivi-ilmoituksen hinta on 10 euroa. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymissä.
Kolari, kyläjuhla, hauska sattumus? Onko sinulla mielessäsi hyvä juttuvinkki? Ota yhteyttä meihin, niin katsotaan yhdessä, olisiko ideasta ainesta pienemmäksi tai vähän isommaksikin jutuksi. Parhaat juttuvinkit palkitaan!
Askarruttaako sinua joku lehteemme liittyvä asia? Haluatko antaa toimitukselle tai ilmoitusmyynnille palautetta? Etkö tiedä mihin osastolle pyyntösi osoittaisit? Käytä silloin tätä kätevää palautelomaketta.
Käyntiosoite: Kymenlaaksonkatu 4, 48100 KOTKA Postiosoite: PL 238, 48101 KOTKA Avoinna: ma-pe klo 9-16.30 Lauantaisin suljettu.
Puhelin: (05) 210 4400 (vaihde) Telefax: (05) 218 2199 (myynti), (05) 210 4435 (toimitus) Sähköpostit: etunimi.sukunimi(at)ankkuri.kymp.net Verkkojulkaisun päätoimittaja: Petri Piipari.