Ankkuri
TI
7.9.2010
P�iv�n s��
PK-Lehti
 

10.3.2010 14:00

Pöllöt ovat nyt nälkävaelluksella

Pöllöt ovat nyt vaikeuksissa, raportoi kotkalainen ornitologi Mikko Pöyhönen.
Vuosi sitten tilanne oli toinen. Pöllöillä oli runsaasti ravintoa ja niinpä pesinnät onnistuivat hyvin. Viime kesän aikana myyräkannat romahtivat ja etenkin monet pöllönuorukaiset joutuivat mieron tielle. Nyttemmin runsasluminen talvi on vaikeuttanut entisestään pöllöjen ravinnonhankintaa.
–Ne pöllöt, jotka eivät ole reviirillä ja joilla on voimia, yrittävät vielä epätoivoisesti etsiä alueita, joista ravintoa löytyisi, Pöyhönen kertoo.
Pöllöjä on poikkeuksellisesti havaittu ulkosaaristoa myöten ja kaikilta asutuilta saarilta on havaintoja useista pöllöistä. Esimerkiksi Haapasaaressa on talven aikana havaittu peräti viisi eri lajia: hiiri-, viiru-, lapin-, sarvi- ja helmipöllö. Kirkonmaassa, Kuutsalossa ja Kaunissaaressa on näiden lajien lisäksi havaintoja huuhkajasta, lehto- ja varpuspöllöstä.
Pöyhösen mukaan osa pöllöistä on löytänyt ravintoa ruokintapaikkojen läheisyydestä, mutta jotkut yksilöt ovat olleet jo niin huonossa kunnossa, että ne menehtyvät pian.
–Viime lauantaina Haapasaaressa havaittu lapinpöllö totesi saaren myyrätilanteen huonoksi, että päätti lähteä jatkaa matkaa. Lentäessään läheiseen saareen pöllö tömähti kesken lennon pari kertaa jäälle, koska sen voimat olivat jo niin vähissä. Samalla ruokintapaikalla oli pari päivää aiemmin toinen metsiemme iso pöllö: viirupöllö.
Mikko Pöyhönen arvioi, että lumien sulettua saaristosta löytyy varmasti monia pöllöjen raatoja. Jotta nälkävaelluksen laajuudesta saataisiin parempi kuva, lintuharrastajat ovat kiinnostuneita talven pöllöhavainnoista ja myöhemmin löytyvistä raadoista, joita voi ilmoittaa esimerkiksi alueen lintuharrastajille tai tallentaa havainto osoitteessa www.tiira.fi.
Lue uusin numero Ilmoita tekstarilla Lisää uutiskuva Ilmoita tehokkaammin
Mediakorttiin on tiivistetty kaikki ilmoitusasiakkaan tarvitsema tieto seikkaperäisesti. Mediakortista löytyvät myös jakelulevikkiä ja yhteyshenkilöitä koskevat tiedot. Mediakortin lukemiseen tai tulostamiseen tarvitset ilmaisen pdf-ohjelman.
Voit lähettää kaupunkilehteemme mielipiteen tai rivi-ilmoituksen tekstiviestinä. 160 merkin mielipideviesti maksaa 0,95 euroa. Rivi-ilmoituksen hinta on 10 euroa. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymissä.
Kolari, kyläjuhla, hauska sattumus? Onko sinulla mielessäsi hyvä juttuvinkki? Ota yhteyttä meihin, niin katsotaan yhdessä, olisiko ideasta ainesta pienemmäksi tai vähän isommaksikin jutuksi. Parhaat juttuvinkit palkitaan!
Askarruttaako sinua joku lehteemme liittyvä asia? Haluatko antaa toimitukselle tai ilmoitusmyynnille palautetta? Etkö tiedä mihin osastolle pyyntösi osoittaisit? Käytä silloin tätä kätevää palautelomaketta.
Käyntiosoite: Kymenlaaksonkatu 4, 48100 KOTKA Postiosoite: PL 238, 48101 KOTKA Avoinna: ma-pe klo 9-16.30 Lauantaisin suljettu.
Puhelin: (05) 210 4400 (vaihde) Telefax: (05) 218 2199 (myynti), (05) 210 4435 (toimitus) Sähköpostit: etunimi.sukunimi(at)ankkuri.kymp.net Verkkojulkaisun päätoimittaja: Petri Piipari.