Ankkuri
TO
23.5.2013
P�iv�n s��
PK-Lehti
 

13.6.2012 08:00

Tullialalle oma ammattitutkinto

Tullialan ammattitutkintoon johtava koulutus on rakennettu työelämälähtöisesti, kertoivat Riitta Paalanen Tullikoulusta ja Timo Olli Ksaosta.

Harvinaislaatuinen yhteistyösopimus, luonnehti Kouvolan seudun ammattiopiston rehtori Timo Olli ja tarttui kynään. Olli ja koulutuspäällikkö Riitta Paalanen Tullin koulutuksesta laittoivat vielä ennen koulujen kesälomia puumerkkinsä sopimukseen, joka sinetöi Ksaon ja Tullin välisen yhteistyön Tullialan ammattitutkinnon järjestämiseksi.
Sopimus on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Tähän asti tullialan koulutuksesta on vastannut Tullikoulu ja se on toteutettu henkilöstökoulutuksena. Virallista tutkintokoulutusta ei tullialalla ole ollut aiemmin saatavilla.
Mutta syksystä asti on toisin. Tullialan ammattitutkinto on aikuisten ammatillinen näyttötutkinto, joka antaa suorittajalleen kelpoisuuden jatko-opintoihin.
–Meillä Tullissa on paljon ihmisiä, jotka ovat tulleet työhön suoraan peruskoulusta. He ovat saaneet Tullissa massiivista koulutusta, mutta tätä osaamista ei kuitenkaan tunnusteta missään. Jatko-opintoihin ei ole ollut asiaa, vaikka he ovatkin ammattilaisia ja osaajia, kertoi Riitta Paalanen.

Tullialan ammattitutkinto on tarkoitettu paitsi Tullin henkilöstölle niin myös henkilöille, jotka ovat yritysten maahantuonnin tai viennin tehtävissä sekä ulkomaankaupan säädösten toteutumista seuraavissa tai ohjaavissa organisaatioissa.
Ensimmäinen tutkintoon valmistava koulutus on tarkoitus aloittaa syyskuussa ja siihen on jo opiskelijat valittu. Lokakuussa on suunniteltu alkavaksi kaikille avoin koulutus. Tutkinnon suorittaminen kestää 2,5 vuotta.
Yhteistyösopimuksen mukaisesti Ksao toimii tutkinnon järjestäjänä ja hallinnoijana. Tullin koulutus toteuttaa ammattiopiston alihankkijana koulutuksen, eli teoriaopinnot ja puuttuvan ammattitaidon hankkimisen. Ksao organisoi opiskelijan ja hänen työpaikkansa kanssa tutkintotilaisuudet ja vastaa arvioijien ja työpaikkaohjaajien koulutuksesta.
Tullin ammattitutkintoa on rakennettu jo vuosien ajan. Paitsi että tutkinto antaa sen suorittajalle mahdollisuuden jatko-opintoihin niin sen toivotaan myös nostavan alan yleistä arvostusta.

Teija Piipari
Lue uusin numero Ilmoita tekstarilla Lisää uutiskuva Ilmoita tehokkaammin
Mediakorttiin on tiivistetty kaikki ilmoitusasiakkaan tarvitsema tieto seikkaperäisesti. Mediakortista löytyvät myös jakelulevikkiä ja yhteyshenkilöitä koskevat tiedot. Mediakortin lukemiseen tai tulostamiseen tarvitset ilmaisen pdf-ohjelman.
Voit lähettää kaupunkilehteemme mielipiteen tai rivi-ilmoituksen tekstiviestinä. 160 merkin mielipideviesti maksaa 0,95 euroa. Rivi-ilmoituksen hinta on 10 euroa. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymissä.
Kolari, kyläjuhla, hauska sattumus? Onko sinulla mielessäsi hyvä juttuvinkki? Ota yhteyttä meihin, niin katsotaan yhdessä, olisiko ideasta ainesta pienemmäksi tai vähän isommaksikin jutuksi. Parhaat juttuvinkit palkitaan!
Askarruttaako sinua joku lehteemme liittyvä asia? Haluatko antaa toimitukselle tai ilmoitusmyynnille palautetta? Etkö tiedä mihin osastolle pyyntösi osoittaisit? Käytä silloin tätä kätevää palautelomaketta.
Käyntiosoite: Kymenlaaksonkatu 4, 48100 KOTKA Postiosoite: PL 238, 48101 KOTKA Avoinna: ma-pe klo 9-16.30 Lauantaisin suljettu.
Puhelin: (05) 210 4400 (vaihde) Telekopio: (05) 218 2199 (myynti), (05) 210 4435 (toimitus) Sähköpostit: etunimi.sukunimi(at)ankkurilehti.fi Verkkojulkaisun päätoimittaja: Petri Piipari.