Ankkuri
LA
25.5.2013
P�iv�n s��
PK-Lehti
 

12.6.2012 15:00

Yt-neuvottelut hätäkeskuksissa päättyivät

Hätäkeskuslaitoksen muutokseen liittyvä yhteistoimintamenettely Itä- ja Kaakkois-Suomen alueella sijaitsevissa hätäkeskuksissa päättyi tänään Mikkelissä. Itä- ja Kaakkois-Suomen hätäkeskusten 98 vakituisesta virkamiehestä 69 aikoo tällä hetkellä siirtyä työskentelemään uuteen hätäkeskukseen Kuopioon.

Yh-menettely Kaakkois-Suomen, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan hätäkeskuksissa alkoi huhtikuussa. Taustalla ovat sisäasiainministeriön vuonna 2009 tekemät hätäkeskustoiminnan strategiset linjaukset sekä ministeriön vuonna 2010 tekemä päätös hätäkeskusten sijaintipaikoista. Kaikkien kolmen hätäkeskuksen toiminta lakkaa tämän vuoden loppuun mennessä. Tämän jälkeen Itä- ja Kaakkois-Suomen hätäkeskuspalvelut tuotetaan yhdestä toimipisteestä Kuopiosta, nykyisen Pohjois-Savon hätäkeskuksen tiloista.

–Tarjoamme kaikille Itä- ja Kaakkois-Suomen alueen hätäkeskusten vakinaisille virkamiehille työtä Hätäkeskuslaitoksessa myös jatkossa, mutta työskentelypaikkakunta on Kuopio. Näillä tiedoilla uuden Kuopion hätäkeskuksen henkilöstömäärä olisi yhteensä 107 henkilöä. Tilanne saattaa syksyn myötä hieman muuttua, koska ihmiset tekevät henkilökohtaisia ratkaisujaan myös yt-neuvottelujen jälkeen, sanoo Hätäkeskuslaitoksen ohjauksen ja ennakoinnin johtaja Teemu Hassinen.
–Kuopioon siirtyville vakinaisen viran haltijoille tarjoamme tukea muuttamiseen. Näitä ovat mm. tutustumismatkat uudelle paikkakunnalle, muuttokustannuksen korvaus sekä muuttoraha.

Niiden, jotka eivät siirry Kuopioon, irtisanomisesta tehdään päätökset yt-menettelyn jälkeen. Henkilöstön irtisanominen on kuitenkin vasta viimeinen keino, mikäli muita vaihtoehtoja ei löydetä henkilön tilanteen ratkaisuksi, Hassinen toteaa.
–Niille, jotka eivät aio siirtyä työskentelemään Kuopion hätäkeskukseen, tarjoamme vielä tukitoimenpiteitä, joilla edesautamme heidän työllistymistään valtion muihin virastoihin tai muiden työnantajien palvelukseen.

Tukitoimia ovat muun muassa valtion sisäinen työnhaku ja hallinnonalan sisäiset virkajärjestelyt sekä TE-toimiston tarjoamat muutostuen ja -turvan palvelut, jotka mahdollistavat esimerkiksi erikseen työnantajan kanssa sovittavien työllistymisvapaiden pitämisen.
–Meillä on tähän muutokseen liittyen palkattuna kaksi henkilöstökoordinaattoria, jotka auttavat ja tukevat henkilöstöä työnhaussa sekä antavat mahdollisimman paljon tietoa erilaisista vaihtoehdoista kunkin oman elämäntilanteen mukaan, Hassinen jatkaa.
Lue uusin numero Ilmoita tekstarilla Lisää uutiskuva Ilmoita tehokkaammin
Mediakorttiin on tiivistetty kaikki ilmoitusasiakkaan tarvitsema tieto seikkaperäisesti. Mediakortista löytyvät myös jakelulevikkiä ja yhteyshenkilöitä koskevat tiedot. Mediakortin lukemiseen tai tulostamiseen tarvitset ilmaisen pdf-ohjelman.
Voit lähettää kaupunkilehteemme mielipiteen tai rivi-ilmoituksen tekstiviestinä. 160 merkin mielipideviesti maksaa 0,95 euroa. Rivi-ilmoituksen hinta on 10 euroa. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymissä.
Kolari, kyläjuhla, hauska sattumus? Onko sinulla mielessäsi hyvä juttuvinkki? Ota yhteyttä meihin, niin katsotaan yhdessä, olisiko ideasta ainesta pienemmäksi tai vähän isommaksikin jutuksi. Parhaat juttuvinkit palkitaan!
Askarruttaako sinua joku lehteemme liittyvä asia? Haluatko antaa toimitukselle tai ilmoitusmyynnille palautetta? Etkö tiedä mihin osastolle pyyntösi osoittaisit? Käytä silloin tätä kätevää palautelomaketta.
Käyntiosoite: Kymenlaaksonkatu 4, 48100 KOTKA Postiosoite: PL 238, 48101 KOTKA Avoinna: ma-pe klo 9-16.30 Lauantaisin suljettu.
Puhelin: (05) 210 4400 (vaihde) Telekopio: (05) 218 2199 (myynti), (05) 210 4435 (toimitus) Sähköpostit: etunimi.sukunimi(at)ankkurilehti.fi Verkkojulkaisun päätoimittaja: Petri Piipari.