Ankkuri
LA
25.5.2013
P�iv�n s��
PK-Lehti
 

20.6.2012 15:00

VR:n junalipuista yli puolet verkkokaupasta ja automaateilta

Jo yli puolet junalipuista ostetaan VR:n itsepalvelukanavista eli verkkokaupasta ja lippuautomaateista. Varsinkin verkkokauppa on lisännyt suosiotaan viime vuonna käynnistyneen hinnoittelu-uudistuksen jälkeen. Viime vuoden toukokuuhun verrattuna myynti on kasvanut yli 50 prosenttia. Myös automaateilta ostaminen on kasvanut.
–Kehitys jatkuu samansuuntaisena. Junaliput halutaan ostaa verkosta, koska se koetaan kätevänä tapana ajasta ja paikasta riippumatta, toteaa VR:n matkustajaliikennedivisioonan johtaja Antti Tiitola.

VR:n verkkokauppaa on uudistettu asiakaspalautteiden ja käytettävyystestien pohjalta. Verkossa on nyt entistä helpompi asioida, sillä esimerkiksi asiointipolkua junalipun ostamiseen on lyhennetty jopa puoleen entisestä.
Samalla verkkokaupan visuaalista ilmettä on selkiytetty ja sivujen rakennetta yksinkertaistettu. Jatkossa asiakas myös näkee ostotapahtumansa ostoskori-tyyppisessä näkymässä. Aikataulut ja hinnat saa suoraan näkyviin samalle näytölle, mikä nopeuttaa vertailua ja valintaa.

Myös verkkokaupan etusivun hakutoimintoa on monipuolistettu: yhdellä lomakkeella voi hakea kotimaan ja Venäjän-matkat, autojunapaketit sekä kausi- ja sarjaliput. Venäjän-matkoihin tulee uutuutena mahdolliseksi myös menopaluumatkan osto.
Verkkokaupasta ostetut liput voidaan toimittaa asiakkaalle sähköpostina, matkapuhelimeen tai lunastettavaksi lippuautomaatista tai aseman lipunmyynnistä.

Ainoastaan verkkokaupasta voi ostaa muita lippuja halvemman Ennakkolipun, jolla matkan voi saada jopa puolet normaalia edullisemmin. Lipun voi ostaa aikaisintaan 60 päivää ja viimeistään 7 päivää ennen junan lähtöä. Mitä aiemmin lipun hankkii, sitä edullisemmin matkan saa.
VR:n verkkosivuilla voi myös rekisteröityä asiakasohjelma Veturiin. Veturilaisia on jo lähes 100 000. Rekisteröitymällä saa ensimmäisenä tietoa palveluista ja tarjouksista sekä matkavinkkejä ja etuja. Samalla voi osallistua VR:n palveluiden kehittämiseen.
Lue uusin numero Ilmoita tekstarilla Lisää uutiskuva Ilmoita tehokkaammin
Mediakorttiin on tiivistetty kaikki ilmoitusasiakkaan tarvitsema tieto seikkaperäisesti. Mediakortista löytyvät myös jakelulevikkiä ja yhteyshenkilöitä koskevat tiedot. Mediakortin lukemiseen tai tulostamiseen tarvitset ilmaisen pdf-ohjelman.
Voit lähettää kaupunkilehteemme mielipiteen tai rivi-ilmoituksen tekstiviestinä. 160 merkin mielipideviesti maksaa 0,95 euroa. Rivi-ilmoituksen hinta on 10 euroa. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymissä.
Kolari, kyläjuhla, hauska sattumus? Onko sinulla mielessäsi hyvä juttuvinkki? Ota yhteyttä meihin, niin katsotaan yhdessä, olisiko ideasta ainesta pienemmäksi tai vähän isommaksikin jutuksi. Parhaat juttuvinkit palkitaan!
Askarruttaako sinua joku lehteemme liittyvä asia? Haluatko antaa toimitukselle tai ilmoitusmyynnille palautetta? Etkö tiedä mihin osastolle pyyntösi osoittaisit? Käytä silloin tätä kätevää palautelomaketta.
Käyntiosoite: Kymenlaaksonkatu 4, 48100 KOTKA Postiosoite: PL 238, 48101 KOTKA Avoinna: ma-pe klo 9-16.30 Lauantaisin suljettu.
Puhelin: (05) 210 4400 (vaihde) Telekopio: (05) 218 2199 (myynti), (05) 210 4435 (toimitus) Sähköpostit: etunimi.sukunimi(at)ankkurilehti.fi Verkkojulkaisun päätoimittaja: Petri Piipari.