31.7.2012 12:00
Historia elää Verlassa
Keskiaikaiset turnajaiset viikonlopun kohokohta Elovalkeilla.
Elovalkeiden ehdottomiin kohokohtiin lukeutuva Verlan aika -tapahtuma järjestetään ensi lauantaina ja sunnuntaina, jolloin maailmanperintökohteeseen nousee keskiaikatorin ohella sekä intiaanikylä että kivikauden aikainen kylä.
–Yksi neljännen kerran järjestettävän tapahtuman innoittaja ovat Huhdasjärven viikinkiaikaiset löydöt, taustoittaa kaupungin kulttuurituottaja Helena Jetsu.
Jetsu muistuttaa lauantain spesiaaliohjelmasta, intiaaniasiantuntijoiden luennoista, joilla filosofian maisteri Simo Hankaniemi valottaa viikinkien aikaa ja filosofian tohtori Riku Hämäläinen puhuu pohjoisten kansojen karhurituaaleista.
Viikinkien aikaan siirrytään paikallisin voimin toteutettavan draaman keinoin. Rekvisiittaan kuuluu viikinkilaiva Sotka, joka on rakennettu Virolahden edustalta löydetyn viikinkiajan laivan Lapurin mallin mukaan.
–Verlan näyttämökentältä avautuva maisema kivikautisine kalliomaalauksineen luo historiatapahtumalle autenttisen tunnelman. Verlan rakennukset huokuvat keskiaikaa, vaikka ovatkin paljon nuorempia. Oliko pahvitehtaan suunnitellut arkkitehti ihastunut keskiaikaan - siltä näyttää.
–Verlan aikaa peilataan monelta tasolta, sillä musiikkitarjonnassakin on keskiaikainen touchi, lupaa Helena Jetsu, jonka toiveena on, että jatkossa keskiaikatapahtumassa kohtaavat itä ja länsi.
–Viipurin ja Pietarin seutujen keskiaikaryhmien osallistumisen kautta saavutettavissa olisivat venäläiset turistit.
Musiikista huolehtivat keskiaikamusiikin ohella irlantilaista kansanmusiikkia esittävä saksalainen The Sandsacks -kokoonpano sekä keskiaikamusiikkiin erikoistunut hollantilainen Slag Ende Stoot -kokoonpano.
–Keskiaikainen musiikki puhuttelee edelleen monia sen kuplivuuden ja jännitteiden vuoksi. Joskus musiikki kertoo tarinan rakkaudesta tai tarinan sotakentiltä. Joskus musiikki välittää sovintoa tai kertoo juomingeista ja juomatappeluista.
–The Sandsackin esittämä musiikki on itämaisine ja turkkilaisine vivahteineen sekoitus useasta eri kulttuurista. Bändin keskiaikainen musiikki on kuin suoraan Tuhannen ja yhden yön tarinoista, kuvailee Jetsu lisäten muusikkojen olevan kuin husaareita pitkissä hameissaan ja kippurakengissään.
Verlan lauantain ja sunnuntain ohjelman päättää Rohan tallien ritariturnajaisia kuvaava show, jonka takana ovat kemiöläiset Anu ja Jaakko Nuotio. Rohan tallit opettaa ainoana hevosyrityksenä maassamme keskiaikaista ratsastusta, keskiaikaisia taistelutaitoja, jousiammuntaa ja miekkailua ratsain sekä järjestää hevosturnajaisesityksiä.
–Tämän päivän yleisön on mahdollista kokea tunnelmaa ja toimintaa, kun tarunomaiset keskiaikaiset ritarit mittelivät sotataitojensa paremmuudesta. Turnajaiset tarjoavat totta, tarua ja ripauksen historiaa, Jetsu hymyilee.
Jatkoa keskiaikateemaan seurannee kulttuuriperintökasvatukseen luettavan syksyllä järjestettävän ritarikoulun myötä. Taustavoimina ovat Miehonlinnan keskiaikaseura ja koulun vetäjäksi lupautunut kuusankoskelainen Kalle Salminen.
–Kouvolassa riittää kulttuurille tuotteistettavaa ja esille nostettavaa. Saamme olla tosi ylpeitä kaupungistamme.
Kai-Pekka Vesalainen