15.8.2012 08:00
Kotkan maamerkki tulossa Kyminlinnaan
Moottoritiellä huristeleville halutaan näkyvästi kertoa Kotkaan saapumisesta. Sellaiseksi on ehdotettu myös vanhaa satamanosturia. Siihen voisi lisätä purjetta muistuttavan toivotuksen, hieman Kimmo Kaivannon kuuluisia, mutta kadonneita teoksia mukaillen. Kuvankäsittely: Kari Maja/Tehoteksti.
E18-tien varrelle kaavailtiin jo viitisen vuotta sitten maamerkkiä, josta tiellä kulkija tietäisi selvästi saapuneensa Kotkaan. Villeimmissä ehdotuksissa tien laitaan on oltu pystyttämässä jopa vanhaa satamanosturia.
Asia on taas ajankohtainen, koska E18-tietä rakennetaan Kotkan ja Koskenkylän välillä moottoritieksi. Hankinta on ollut esillä Kotkan veistospuistotyöryhmässä.
Tiettävästi Kotkan maamerkkiä ollaan nyt sovittelemassa E18-tien kakkosvaiheen yhteyteen parin vuoden päähän, jolloin rakennetaan muiden muassa Kyminlinnan liittymä ja Jumalniemen rampit.
Veistospuistotyöryhmään kuuluva kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksonen toteaa, että keskusteluissa on ollut Kyminlinnaan rakennettava ”sisäänvetopilarikko”, joka ohjaisi tielläkulkijoita Kotkansaaren suuntaan. Nyt monet hurauttavat Kyminlinnan ohi huomatakseen, että Kotka-kyltit loppuivat ja tietaulut alkavat kertoa Haminasta.
–Rakennelman on oltava riittävän suuri, että herättää huomiota. Mitään päätöksiä ei kuitenkaan ole vielä tehty, Laaksonen tähdentää.
Projektijohtaja Hannu Lehtikankare Liikennevirastosta kehottaa kaupunkia lähtemään asiassa liikkeelle, mikäli maamerkki tien varteen halutaan.
–Aikaa toki on, koska Kotkan alueella tienpätkä avataan ensi vuoden lopulla.
Lehtikankare muistuttaa, että moottoritien varteen asetettaville rakennelmille asetetaan tiukat reunaehdot.
–Ne eivät saa viedä liiaksi autoilijan huomiota.
Pyhtäällä ja Loviisassa puuhataan maamerkkejä täydellä höyryllä. Pyhtäällä moottoritien yli menevän sillan keskipilariin rakennetaan majakka.
–Se on betoninen tai teräksinen pilarin ympärille rakennettava kuori, Lehtikankare kuvaa.
Maamerkkien kustannukset menevät pääsääntöisesti kaupunkien kassasta. Loviisassa tiettävästi myös atomivoimalaitos osallistuu kustannuksiin.
Heikki Laaksonen on hahmotellut Kotkan ja Pyhtään rajalle jätemaamassoista rakennettavaa kumparetta, joka olisi ikään kuin portti Kotkaan. Samalla kumpare toimisi melumuurina uuden Soininlaakson asuinalueen suuntaan.
Laaksonen tähdentää, että kyseessä ei olisi mikään pieni tavanomainen tienpenkka vaan isokokoinen ”vuori” samaan tapaan kuin Kumparepuisto Karhulassa.
–Muotoilu voitaisiin tehdä taiteelliselta pohjalta, hän lisää.
Kotkaan saapumisesta ilmoittivat vielä 1970-luvulla kaupungin itä- ja länsirajalla taiteilija Kimmo Kaivannon suunnittelemat metalliset purjeet, joissa toivotettiin hyvää tuulta. Ne katosivat salaperäisesti samoihin aikoihin, kun moottoritietä rakennettiin Karhulan kohdalle. Purjeiden myöhempi kohtalo on arvoitus.
Juha Koski