yeezy350find
Ankkuri
KE
21.2.2018
P�iv�n s��
PK-Lehti
 

10.2.2018 00:00

E18 itään valmistuu

Vaalimaan 220 metriä pitkä tunneli on yksi uuden tieosuuden näyttävimmistä työkohteista. Viime perjantaina se täyttyi yleisöretken osallistujista. E18 Hamina-Vaalimaa -moottoritien kokonaisbudjetti on 600 miljoonaa euroa. Tien rakentanut Tieyhtiö Vaalimaa Oy on sitoutunut vastaamaan sen ylläpidosta ja mahdollisista peruskorjauksista vuoteen 2034 saakka.

E18-moottoritien viimeisenä valmistuva osuus Haminasta Vaalimaalle otetaan käyttöön tämän kevään aikana. 14. helmikuuta avautuu kulkijoiden käyttöön osuus Kattilaisista Jänisjoen sillalle saakka, ja 1. maaliskuuta loppuosuus Jänisjoen sillalta Vaalimaan kiertoliittymään saakka.
Yhteensä tieosuudella on mittaa 32 kilometriä. Lelun ja Vaalimaan välille on rakennettu viisi eritasoliittymää. Osuuden länsipäässä on Kattilaisissa yksi levähdysalue, jossa on kävijöitä varten huoltorakennus sekä piknik-pöytiä.

Erilaisia meluntorjuntajärjestelmiä on tehty noin seitsemän kilometrin matkalle, niistä pisin meluvalli on pituudeltaan 2,2 kilometriä. Saaresjoen alueella on tehty pohjavesien suojauksia noin kymmenen kilometriä. Pieneläinten liikkumisen tien toiselta puolelta toiselle mahdollistavat useat moottoritien alittavat käytävät. Hirviä ja muita suurempia eläimiä varten on E18-tien yli rakennettu kolme vihersiltaa. Yhteensä erilaisia uusia siltoja on tieosuudelle tehty 44 kappaletta.
Tierakenteisiin on 32 kilometrin matkalle upotettu yhteensä 150 kilometriä kaapelia valvontatelematiikkaa ja valaistusta varten. Erilaisia sähköisiä valvonta- ja opastuslaitteita on 150 kappaletta. Uusia kevyen liikenteen väyliä on neljä kilometriä.

Moottoritien valmistuessa vanha, vuonna 1965 käyttöön otettu 7-tie saa luovuttaa tienumeronsa uudelle tielle. Vanha väylä saa maantienumerokseen luvun 170. Elokuuhun 2018 mennessä tätäkin tieyhteyttä parannetaan muun muassa uudella asvaltilla, kunnostamalla siltoja sekä uusilla kevyen liikenteen väylillä.
Martti Linna
Lue uusin numero Ilmoita tekstarilla Lisää uutiskuva Ilmoita tehokkaammin
Mediakorttiin on tiivistetty kaikki ilmoitusasiakkaan tarvitsema tieto seikkaperäisesti. Mediakortista löytyvät myös jakelulevikkiä ja yhteyshenkilöitä koskevat tiedot. Mediakortin lukemiseen tai tulostamiseen tarvitset ilmaisen pdf-ohjelman.
Voit lähettää kaupunkilehteemme mielipiteen tai rivi-ilmoituksen tekstiviestinä. 160 merkin mielipideviesti maksaa 0,95 euroa. Rivi-ilmoituksen hinta on 12 euroa. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymissä.
Kolari, kyläjuhla, hauska sattumus? Onko sinulla mielessäsi hyvä juttuvinkki? Ota yhteyttä meihin, niin katsotaan yhdessä, olisiko ideasta ainesta pienemmäksi tai vähän isommaksikin jutuksi. Parhaat juttuvinkit palkitaan!
Askarruttaako sinua joku lehteemme liittyvä asia? Haluatko antaa toimitukselle tai ilmoitusmyynnille palautetta? Etkö tiedä mihin osastolle pyyntösi osoittaisit? Käytä silloin tätä kätevää palautelomaketta.
Käyntiosoite: Kymenlaaksonkatu 4, 48100 KOTKA Postiosoite: PL 238, 48101 KOTKA Avoinna: ma-pe klo 9-16.30 Lauantaisin suljettu.
Puhelin: (05) 210 4400 (vaihde) Sähköpostit: etunimi.sukunimi(at)ankkurilehti.fi Verkkojulkaisun päätoimittaja: Petri Piipari.