yeezy350find
Ankkuri
SU
22.7.2018
P�iv�n s��
PK-Lehti
 

20.6.2018 10:00

Kupari tähtää huipulle

Kotkalaislähtöinen kiekkoilija on vahvoilla NHL-sarjaan.

KIMMO MUTTILAINEN
Kotkalaislähtöisen jääkiekkoilijan Rasmus Kuparin osakkeet ovat vahvassa nousussa. Suomen mestaruuteen ja nuorten maailmanmestaruuteen päättyneen nappikauden jälkeen Kupari varataan tulevana viikonloppuna Pohjois-Amerikan ammattilaissarja NHL:ään. 18-vuotiaan Kuparin tie kohti huippua on kuitenkin vasta alussa.

Rasmus Kuparin isä Marko muistetaan Titaanien tehopelaajana 1990-luvulta. Marko pääsi pelaamaan urallaan yhden liigaottelunkin KooKoon riveissä. Isän peliura loppui kohtuullisen nuorena, mutta pojasta polvi paranee ja Rasmus haluaakin panostaa täysillä jääkiekkoon. Panostukset näkyivät jo kolme vuotta sitten, kun seura vaihtui tasokkaampien pelien perässä KooKoon C-junioreiden SM-sarjaan.
–Vuosi Kouvolassa oli varmasti monella tavalla opettavainen ja siinä vaiheessa ”Rape” alkoi todella panostaa jääkiekkoon. Koulutehtäviä hän teki automatkojen aikana, Marko muistelee.

Isompi askel jääkiekon saralla tapahtui kesällä 2016, kun Oulun Kärpät sai houkuteltua lahjakkaan hyökkääjän junioriorganisaatioonsa. Laadukkaasta ja tasokkaasta valmennuksestaan ja pelaajien kehittämisestään tunnettu oululaisseura oli jo aiemmin ollut kiinnostunut Kuparin saamisesta riveihinsä.
–Uskon, että omassa suhtautumisessani jääkiekkoon tapahtui iso muutos, kun ei ollut enää vanhempia auttamassa arjen askareissa. Oulussa piti pärjätä omillaan, Rasmus sanoo.

Rasmuksen oli alkuun määrä pelata vain B-junioreissa, mutta hyvät otteet kaukalossa poikivat paikan A-junioreiden joukkueeseen, jossa hän näytti pärjäävänsä erinomaisesti. Kauden aikana hän pääsi myös edustamaan Suomea 18-vuotiaiden MM-kisoissa, jossa pikkuleijonat nappasivat hopeaa.

Viime kaudella Kupari pääsi tekemään ensiesiintymisensä miesten peleissä. Debyytti SM-liigassa tapahtui heti syksyllä ja samalla Kupari raivasi kivikovasta joukkueesta itselleen pelipaikan. Runkosarjassa otteluita kertyi 39 ja pudotuspeleissä kuusi. Ottelumäärät riittivät siihen, että kauden päätteeksi hän sai oman kultamitalinsa Kärppien voitettua Suomen mestaruuden.
Kesken pudotuspelejä Kärpissä tehtiin kuitenkin päätös, että Kupari saa liittyä 18-vuotiaiden MM-kisajoukkueeseen. MM-kisat päättyivät Suomen maailmanmestaruuteen ja loppuottelussa Kupari oli ratkaisevassa osassa tehden Leijonien avausmaalin ja syöttäessä toisen osuman.
–Kausi meni monella tavalla nappiin, mutta toki parannettavaakin jäi. Onnistumisista saa vain lisää itseluottamusta, jotta ensi kaudella on entistä valmiimpi pelaamaan aikuisten kanssa, Kupari sanoo.

Kuparin juhannus ei mene perinteisin suomalaisin menoin, sillä hän matkaa perheineen Dallasiin, jossa järjestetään NHL:n vuotuinen varaustilaisuus. Ennakkoarvioiden mukaan Kupari varattaisiin ensimmäisellä kierroksella, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että hänen mahdollisuutensa päästä tulevaisuudessa pelaamaan maailman parhaassa kiekkosarjassa kohenevat tuntuvasti. Kesäkuun alussa Kupari mm. pisti taululle parhaan penkkipunnerruslukeman.
Lue uusin numero Ilmoita tekstarilla Lisää uutiskuva Ilmoita tehokkaammin
Mediakorttiin on tiivistetty kaikki ilmoitusasiakkaan tarvitsema tieto seikkaperäisesti. Mediakortista löytyvät myös jakelulevikkiä ja yhteyshenkilöitä koskevat tiedot. Mediakortin lukemiseen tai tulostamiseen tarvitset ilmaisen pdf-ohjelman.
Voit lähettää kaupunkilehteemme mielipiteen tai rivi-ilmoituksen tekstiviestinä. 160 merkin mielipideviesti maksaa 0,95 euroa. Rivi-ilmoituksen hinta on 12 euroa. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymissä.
Kolari, kyläjuhla, hauska sattumus? Onko sinulla mielessäsi hyvä juttuvinkki? Ota yhteyttä meihin, niin katsotaan yhdessä, olisiko ideasta ainesta pienemmäksi tai vähän isommaksikin jutuksi. Parhaat juttuvinkit palkitaan!
Askarruttaako sinua joku lehteemme liittyvä asia? Haluatko antaa toimitukselle tai ilmoitusmyynnille palautetta? Etkö tiedä mihin osastolle pyyntösi osoittaisit? Käytä silloin tätä kätevää palautelomaketta.
Käyntiosoite: Kymenlaaksonkatu 4, 48100 KOTKA Postiosoite: PL 238, 48101 KOTKA Avoinna: ma-pe klo 9-16.30 Lauantaisin suljettu.
Puhelin: (05) 210 4400 (vaihde) Sähköpostit: etunimi.sukunimi(at)ankkurilehti.fi Verkkojulkaisun päätoimittaja: Petri Piipari.
Sivustomme käyttää evästeitä.